sunnuntai 29. elokuuta 2010

Punaisen pisteen metsästys

Meillä ei ole kissoille laserlelua, mutta meillä on infrapunalämpömittari, joka ymmärtääkseni on turvallisempi kuin laserosoitin. Ossu on lelusta ihan intona, tulee välittömästi paikalle kun mittari otetaan pois kotelosta ja jahtaa mallikkaasti punaista pistettä. Fusku taas tuntuu olevan vähän pihalla koko jutusta.

torstai 26. elokuuta 2010

Pillow talk

Aika monessa kissataloudessa taitaa olla Lidlistä ostettu kissanmaja. Meille semmoinen hankittiin jo ennen kissojen tuloa. Ossu-kissa jonkin verran majassa nukkuikin, mutta vasta kun torppa nostettiin pöydälle. Fuskun tultua taloon maja piti turvallisuussyistä siirtää lattialle ja olihan sillä jotain käyttöäkin, mutta vähäistä.  Tässä todistelinkki. Mökki lojui lähes toimettomana kunnes Fusku keksi raahausleikin, josta täällä onkin jo kerrottu.

Tuutusen innoittamana hoksasin ottaa tyynyn pois, ja sepä olikin varsinainen menestys, tyyny siis. Siitä on riittänyt Fuskulle iloa ja riemua pitkäksi toviksi. Majakin on nyt jonkinlaisessa käytössä: Ossu siellä taas välillä makoilee.



Tässäpä vielä hiukan Fuskun ja Tyynyn yhteiseloa.

lauantai 21. elokuuta 2010

Seesam aukene

Varsinkaan bengalitalouksille ei kaappien ja laatikoiden aukominen ole mikään yllärijuttu, mutta kerrotaanpa kumminkin  kuinka meillä. Tavallisia ovia onneksi kumpikaan ei erityisemmin yritä aukoa, meillä on huoneiden väliset ovet yleensä auki, vain kuistille johtava ovi on kiinni. Keittiön kaappeja Fusku välillä tutkii, samoin vaatekaappeja. Erityisen suosittu on makkarin halpisvaatekaappi, jossa on kevyet ovet ja laatikot. Laatikkoleikkiä oli jo täällä, tässä Fuskun kaappileikki:



Fusku kunnostautui jo pienenä poikana ruokalaatikon avaamisessa. Kun se ensimmäisen kerran kolautti kannen lattialle luulin jättäneeni kannen valmiiksi auki, mutta sitten saatiin kuvatodiste:



Onneksi kumpikaan pojista ei ole perso ruualle (tämä varmasti on ylläri bengalitalouksille). Raksusäkit säilytetään yhä tuossa Pomo-koiralta perityssä laatikossa.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Ihan tavallista

Vähän elävää kuvaa kissojen normaalitoimista. Ihan vaan  piiloleikkiä, hyökkäyksiä, takaa-ajoa ja tappelua. Sitä tavallista.

 Linkki.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Uusi lelu

Ostolelut eivät ole meillä olleet mikään suksee, mutta aina vaan tulee jotain pojille ostettua. Mustista ja Mirristä tarttui mukaan pieni halpa hiirilelu, joka kerrankin sai huomiota. Fusku omi sen itselleen, Ossu ei saanut siihen koskeakaan. Fusku murisi matalalla äänellä hiiri suussaan ja katseli Ossua epäluuloisesti. Ikävä kyllä murina ei videoleikkeessä kuulu.

YouTubessa on aiheesta elävää kuvaa ja tässä yksi kuollut: