Pojat ovat varsin hyviä kaveruksia, mutta mitään parhaita ystäviä ne eivät ole. Pesupuuhissa sentään auttavat toisiaan, Fusku varsinkin on joskus hyvinkin innokas pesijä. Valitettavasti pesu usein päättyy Ossun löylytykseen. Tänä aamuna sitten nähtiin semmoinen ihme, että ensin Fusku pesi Ossua, ja sitten herrat peseskelivät kumpikin itseään ja menivät sitten aamupäivätorkuilleen, Fusku omaan pesään ja Ossu henkilökunnan sänkyyn.
Edelleenkään en saa videoita upotettua tänne, joten on tyydyttävä linkkiin :(
sunnuntai, 19. helmikuuta 2012
sunnuntai, 1. tammikuuta 2012
Lunta!
Kesällä rakennettu ulkotarha on osoittautunut hyväksi hankkeeksi. Pojat saivat saivat tulla ja mennä vapaasti niin kauan kun lämpimiä säitä riitti, ja ilmojen viilennyttyäkin ne ovat halutessaan päässeet piipahtamaan pihalle. Pieni pakkanenkaan ei haittaa, tosin kovin monta minuuttia ei pakkasessa viitsi olla. Joulukuun alkupuolella sinne katosta huolimatta satoi ohut lumikerros, joka oli poikien mielestä vähän jännä.
Jostain syystä en nyt saa upotettua videota tänne, mutta tässä siihen linkki.
Jostain syystä en nyt saa upotettua videota tänne, mutta tässä siihen linkki.
![]() |
| Hei, me mentäis nyt ulos! |
torstai, 15. syyskuuta 2011
Mainoskatko
maanantai, 15. elokuuta 2011
tiistai, 26. heinäkuuta 2011
Ulkotarha
Muun remontoinnin ohessa kissoille on värkätty ulkohäkkiä. Häkki koeponnistettiin eilen, jolloin yläreunassa oli vielä pari aukkoa, jotka Ossu heti äkkäsi. Ulkoilu päätettiin lopettaa saman tien, eihän voinut tietää mitä nuori mies keksii. Tänään seinät valmistuivat, samoin uudet portaat. Portaat olivat Hyvin Epäilyttävät, mutta eihän niitä nyt tarvitakaan, niin pienellä matkalla.
Minulla tietysti oli kamera videoasennossa, ensimmäinen otos oli mietiskelyä, hyppäys alas, muutama naukaisu, tepastelua edestakaisin, pällistelyä ja seisoskelua. Ei siis tule toimintaleffaa, kamera seis. Kunnes:
![]() |
| Kuvassa vielä vanhat portaat |
torstai, 12. toukokuuta 2011
Kylkiäinen
Päivä alkoi kamalana: henkilökunta oli unohtanut ostaa ruokaa, eikä sitä ollut YHTÄÄN. Niinpä tasan seitsemältä kurvattiin S-Marketin pihaan hätämuonaa ostamaan. Mustista ja Mirristä sitten haettiin varsinaiset sapuskat ja jättisäkin mukana tuli kylkiäinen. Tämä ei ole mikään Kätevän emännän kylkiäinen vaan kankainen tunneli. Se on ihan kissoja varten tehty, joten ei sitä hurraa-huudoilla tervehditty, mutta kun päivä oli vähän tylsä niin paremman tekemisen puutteessa sitä vähän kokeiltiin.
sunnuntai, 1. toukokuuta 2011
Ei sieppaa
Olen Unna Tuutikki Penninrahan suuri ihailija ja Unnan basaarista olen saanut myös monta vinkkiä omiin postauksiini, tällä kertaa ajatuksia kirvoitti Sieppaa. Sekä Unnan saamista kommenteista että muista kissablogeista olen tullut siihen tulokseen, että kyseiset asiat sieppaavat hyvin monia kissaeläjiä. Ei kuitenkaan meidän poikia, ehei. Tosin tuosta ulkoilusta saattaa tulla kynnyskysymys jatkossa. Valjastelu oli liian pelottavaa, mutta nyt on muutama kerta päästy kurkistamaan parvekkeelle, ja sinne kyllä pyritään. Parveke ei kuitenkaan ole alkuunkaan kissaturvallinen, joten siellä ei voi vapaasti oleilla. Suunnitteilla on ulkotarha, toivottavasti suunnitelma toteutuu kesän mittaan. Mutta vielä ei siis varsinaisesti vielä sieppaa se suljettu parvekkeenovi.
Silakoita eikä muutakaan kalaa eivät meidän nirppanokat suostu edes maistamaan, joten ei sieppaa silakattomuus. Myöskään varhaisaamiainen ei ole meidän poikien juttu, viideltä ja kuudeltakin meillä vielä nukutaan. Itse asiassa vasta kun pojat huomaavat henkilökunnan (lähinnä tämän kirjoittajan) olevan hereillä alkavat aamurutiinit: ensin tulee Ossu vähäksi aikaa makaamaan viereen tai mahan päälle, kehräilee siinä aikansa ja poistuu sitten. Heti sen jälkeen saapuu Fusku, se pasteeraa edestakaisin, puskee ja kehrää ja hyppää hetken päästä pois. Ruualla ei ole kiirettä, kahvinkeitossa avustaminen on hauskempaa. Fuskulle pitää myös avata hana juomista varten, herra ei enää suostu juomaan seisovaa vettä kuin äärimmäisessä hädässä.
Ainiin, juustokaan ei ole kiinnostavaa. Mutta Ossun mielestä mämmituokkosen pohja sentään ansaitsi hieman nuoleskelua.
Tässä pojat ovat saaneet vappuhuiskan. Ei se nyt mikään suuri juttu ollut sekään. Tavarat eivät ole läheskään niin kivoja kuin erilaiset hommat, joihin voi tavalla tai toisella osallistua. Se joskus sieppaa. Henkilökuntaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)